Kuusi kehkeytyvää näkökulmaa Esa Saarisen kirjaan "Hymy. Mitä ajattelun ajattelu on ja tuo"

 

Esa Saarisen "Hymy" nautinnoksi  ja opiksi

Esa Saarisen (s. 1953) tuore kirja Hymy. Mitä ajattelun ajattelu on ja tuo (WSOY 2024) on trilogian 3. osa. Kahta aiempaa osaa, E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta ja ajattelun ajattelusta (WSOY 2022) ja Kyse on sinusta (WSOY 2023) en ole lukenut.

Mutta kirjoitin kommentin Facebookin Esa Saarinen (Official) -sivulle kuvaan, jossa Saarinen esittelee trilogiaansa: ”Lämpimät onnittelut! Olet mestariluokkaa paitsi ajattelijana myös kirjojesi ydinsisällön vietintuojana potentiaalisesti niiden tematiikasta kiinnostuneelle. Tapasi liikkua sinulle merkityksellisten ihmisten parissa paitsi markkinoimassa myös ilahduttamassa heitä uutuuskirjalla ja nappaamalla katoava kohtaamisen hetki ikuisesti talteen yhteisessä valokuvassa on parhainta myyntipuhetta. Valokuvat jäävät muistutukseksi saavuttamastanne yhteisyydestä, kuin Jacques Lacanin imaginaarisesta olotilasta, kahdenkeskisestä idyllistä, jota ei ole vielä rikottu, ja lähdön välttämättömyydestä ja palaamisen odotuksesta ja jälleennäkemisen riemusta.”

 Tarkastelen Hymyä kuin Lauttasaaren mutterikahvilaa, jossa on kuusi kulmaa ja kuusi ulkoseinää. Tarkastelen Hymyä heksagonina, jonka olen nähnyt sekä Jenny-mummoni wc-kylpyhuoneen harmaantuneissa, halkeilleissa lattialaatoissa että Pohjois-Esplanadilla gallerian seinälle ripustetussa Paul Osipowin hintavassa maalauksessa näyttelyssä, joiden työt olivat saneet virikkeitä taiteilijan Amerikan matkalta. Heksagoni tarjoaa minulle metaforan, jolla tarkastelen kirjaa kuudelta kantilta, kuudesta näkökulmasta.^[i]

1. Julkkisfilosofi kuiskuttelee Sokrates-hahmona

Ensimmäinen näkökulmani vastaa kysymykseen “kuka?”. Kuka oikein on tämän kirjan kirjoittaja – onko se sama kuin kertoja, tai tässä tapauksessa puhuja, kirjan ääni?

 “Kuka se on?” 89-vuotias äitini kysyi, kun näytin hänelle Hymyä ja Esa Saarisen omakätistä omistuskirjoitusta. Kyllä äiti toki Esa Saarisen tietää, muisti vaan välillä renaa. “Tiedän, mutta en muista”, vastasin minäkin kerran kirjallisuustieteen tentissä.

Esa Saarinen on ollut nuoresta miehestä pitäen ”kaikkien” tuntema julkkisfilosofi, Punk-akatemiasta (1980) lähtien, viidellä vuosikymmenellä.

Saarista vähänkään seuranneille on tuttua hänen parikymmenvuotinen uransa Helsingin yliopistossa eri tehtävissä vuosituhannen vaihteen tietämille, toimintansa yritysmaailmassa kohottavana puhujana, tavattoman suositut luentonsa luovan ongelmaratkaisun, soveltavan filosofian ja systeemitieteiden professorina Teknillisessä korkeakoulussa, nykyisessä Aalto-yliopistossa sekä vuosia kuulijoita vetäneet Pafos-seminaarinsa.

Viime vuosien yksi työ on ollut ajattelun ajattelua koskeva kirjahanke, jonka päätösosaa tässä siis availen.

Mutta äitini lailla voisi kysyä vähän huonolla suomella, että “Kuka se on ”, joka kertoo tässä kirjassa. Kenen ääni kuuluu? Minkälainen hahmo puhuu? Onko kirjasta abstrahoitavissa oleva puhuja sama kuin CV:n saavutuksiin kirjattu Esa Saarinen? Vai onko se lähempänä E. Saarisen julkisuuskuvaa tai sen osana rajatumpaa, teoksista nousevaa, filosofi- ja kirjailijapersoonallisuutta?

Tuntuu kuin äänessä ei olisi puhtaasti mikään eikä kukaan näistä. Äänessä on korvaan kuiskuttelija, joka haastaa lukijan mukaansa ajattelun ajatteluun, jolloin puhujan ja lukijan, josta on äkkiä tullut kuulija, ajatukset kietoutuvat toisiinsa: kirjan ääneen sekoittuu ripaus lukijan ääntä, minun ääntäni, ja sinun ääntäsi, kun luet kirjan. Lukiessani Esa Saarisen Hymyä siis kuulen Saarisen äänessä oman ääneni kaiun.

Kyse ei ole eläytymisestä tai samaistumisesta, saati psykoottisesta metamorfoosista, vaan Hymyä lukiessani – ja samanaikaisesti lukemaani reflektoidessani, ajattelutapojani ja toimintamallejani kehkeytyvä oman ajattelun ajattelun ja oman toiminnan arvioimisen  Palaan Saariseen kieleen vielä myöhemmin.

2. Ajattelun ajattelusta ja itsestään tietoisesta kirjasta

Toinen näkökulmani on eritellä, mitä tässä kirjassa on. Mitä se käsittelee? Mistä se kertoo?

Keskeisiä aiheita ovat ajattelun ajattelun eksplikointi ja havainnollistaminen, Sokrates ja Platon, systeemiajattelu, Pipsa-koulutusohjelma, kirjoitettavana (ja nyt luettavana) oleva kirja – ja hieman yllätyksellisesti ensiapupoliklinikka.

Ajattelun ajattelu on lukemani perusteella tulkinnassani omien luutuneiden ja automatisoituneiden ajatusten tunnistamista sekä niiden ajattelua myönteisesti ja rakentavasti uudella tavalla, niin että on valmis tekemään parempia tekoja, mistä tulee paremmaksi ihmiseksi, mikä johtaa parempaan elämään.

Saarinen näkee itsensä ja soveltavan filosofian ensimmäisten filosofien jalanjäljillä, Thaleksen ja Sokrateen perinteen vaalijana, jolle filosofian tehtävänä on palvella parempaa ajattelua, parempia tekoja, parempaa elämää. ”Filosofian luonne antiikissa oli tukea ihmisten pyrkimystä löytää palkitseva ote elämään.”[ii] Tuon palkitsevan otteen herättelijänä Saarinen Hymyineen esiintyy kiitettävästi.

Sokrates oli nimenomaan puhuja, keskustelija, joka ei kirjoittanut mitään, mutta jonka ajatukset tunnetaan Platonin dialogeista. Sokrates haastoi toistuvasti keskustelukumppaninsa ajattelemaan ajatteluaan.

Esa Saarinen on kirjansa Sokrates look alike -hahmona myös itse oma Platoninsa, joka kirjaa oman puheensa muistiin jälkipolville.

Systeemiajattelun jätän maininnan varaan, samoin Pipsa-koulutusohjelman, jonka viisaus- ja rakkausmankelissa Esa Saarisen oma elämänfilosofia on kouliintunut.

Hymy on metatietokirja. Se on tietoinen omasta rakentumisestaan ja kirjoitusprosessinsa vaiheista.

Alkupuolella Saarinen hahmottelee tekstiviestissä tutkimushanketta, jolla ei enää olisi institutionaalista rahoitusta hänen eläköidyttyään professorin virasta.

Välillä Saarinen huvittelee ja kuvittelee kirjan tekemistä romaaniksi, mistä hän antaa myös näytteen.

Ensiapupoliklinikka, tuttavallisesti “ea” Saarisen sanastossa, pelasti Esa Saarisen hengen vuonna 2014 tapahtuneen puukotuksen jälkeen.

Saarinen palaa toistuvasti puukotustaan seuranneisiin tunnelmiin, kiireelliseen leikkaukseen valmistautumiseen, ja siinä kriittisessä tilanteessakin hän havaitse kokeneen sairaanhoitajan koko hoitoporukkaa rauhoittavan ammattitaidon.

3. Omalla kielellä, omin merkityksin

Kolmanneksi näkökulmaksi otan kysymyksen “miten?”. Miten kirja on kirjoitettu, miten se kertoo sisällöstään?

Esa Saarisen kieli on kohosteista, kuten kirjallisuustieteilijät sanovat. Kieli sisältää runsaasti poikkeamia tavallisesta tietotekstin kielenkäytöstä.

”Filosofian sallima sanasto ja kielenkäyttö on järkeilevän älynharjoituksen kentässä vailla vertaa. Mikä tahansa käy, jos se toimii.”^[iii] Näin Saarinen perustelee myös omaa, valtavirran akateemisen filosofiasta poikkeavaa kielenkäyttöään.

Kirjoitin aiemmin sen suuntaista, että Hymy on enemmänkin puhetta kuin kirjoitusta. Saarisen kirja on toki kirjoitettua kieltä, jopa vuosikymmeniä sitten kirjoitettua kieltä.

Hymy on nimittäin vain osin uutta tekstiä, tähän nimenomaiseen kirjaan luvuksi kirjoitettua. Osin kirja on siis on kierrätettyä tekstiä. Esimerkkinä kirjan avausluku, vuodelta 2002, professori Esa Saarisen virkaanastujaisluento, joka luotaa teekkareille soveltavan filosofian tehtävää ensimmäisten filosofien opetuksista lähtien. Toisena esimerkkinä mainitsen, vuodelta 1997, henkeäsalpaavan, kyyneleitä silmiin nostattavan “nuoremman sukupolven edustajan” puheen “Eino-Sedälle” sotainvalidien viikon avausjuhlassa.

Vaikka kirja on vastaansanomattomasti kirjoitusta, se on silti jatkuvasti kirjoittamistaan kyseenalaistava. Se hämmentää tyylillään asiaviestinnällisen tietokirjallisuuden hyveitä, ”pissii” kintuille sellaisia kielen yksinkertaisuutta, yksiselitteisyyttä ja yksitulkintaisuutta vaalivia ohjeita kuin ” Sano suoraan” tai ”Suosi lyhyitä virkkeitä”.^[iv] ’Pissiä’ on muuten Saarisen Hymyssä käyttämä sana.

Saarinen sanoo kirjassaan, ettei pidä itseään kirjoittajana vaan puhujana. Kirja on luonteeltaan jonkinlaista “puhuttua kirjallisuutta”. Luettuna kielen haastavuus, polveilevat virkkeet ja anarkistisesti rakennetut yhdyssanat, voivat kuultuna olla sujuvaa, luonnollista, hetkessä syntyvää puheen virtaa ja hauskoja, hereillä pitäviä sanasattumia, mutta lukiessa silmä takertuu omalaatuisiin yhdyssanoihin ja jää tuijottamaan niitä, laskemaan, kuinka monesta sanasta ”epäuomakipittävimmin” on koottu.

Saariselle kieli on sisältöä. Piste.

Omissa yhdyssanoissaan Saarinen tavoittaa merkityksiä, joita ei muuten voi sanoa. Yhdyssana on enemmän kuin sisältämiensä sanojen merkitykset, se saa emergentisti merkityslisää. Uudet useista sanoista muodostamansa yhdyssanat saavat Saarisen puheissa ja kirjoituksissa, niiden kielifilosofisessa kylvyssä, ikään kuin kasteen, jossa ne otetaan Saarisen sanaseurakunnan yhteyteen.

Ennennäkemättömillä yhdyssanoilla ja värikkäillä ilmaisuilla Saarinen luo omia käsitteitään, hupsujakin, puhumilleen asioille. Syynä ei kuitenkaan ole kuulijan tai lukijan huvittaminen, vaikka monilla käsitteillä on viihdearvoakin – syynä on se, näin ymmärrän, että omilla käsiteillään paljon spontaanisti puhuva Saarinen hahmottaa, jäsentää ja muistaa asiansa ja asiakokonaisuutensa paremmin.

Jo jossain 1980-luvun kirjassaan Saarinen kutakuinkin totesi, että kirjoittaa mieluummin huonosti omalla kielellään kuin hyvin jonkun toisen kielellä. Tämä ajatus on läsnä myös Hymyssä.

Kun kieli on osa sisältöä, ajatus oman kielen ensisijaisuudesta on looginen ja ymmärrettävä.

Tärkeällä sijalla kielessä ja ajattelun ajattelussa ovat tunteet.

Kannamme kokemiamme tunteita ja elämäämme elämäämme mukana ajattelussamme ja kielessämme. Resonoimme elämänkokemustemme ja tunteidemme jättämiä jälkiä, merkkejä, arpia onnesta ja onnettomuuksista, onnistumisista ja epäonnistumisista.^[v]

Kun elämä ja tunteet ovat mukana ajattelussa ja kielessä, on niiden oltava mukana myös soveltavassa filosofiassa, joka on rakennettu ajattelusta ja kielestä – elämänkokemuksen viisastuttamana, tunteiden kirjo koettuna – ajattelulla ja kielellä!

4. Parempi teko, ihminen ja elämä

Neljäs näkökulma: miksi? Miksi tekijä on ottanut asiakseen kirjoittaa käsillä olevan kirjan? Mikä on hänen syynsä kirjan kirjoittamiseen? Mihin hän kirjallaan pyrkii? Mitä hän kirjallaan tahtoo?

Saarinen ei tyydy ainoastaan teoreettisesti erittelemään, mitä ajattelun ajattelu on. Soveltavana filosofina hän edellyttää ajattelun ajattelulle myös käyttötarkoitusta. Hän havahtui tähän, kun hänelle huomautettiin, että hänen pitää ottaa mukaan myös se, mitä ajattelun ajattelu tuo.

Toimintapa on oikeastaan simppeli, se mahtuu parille-kolmelle riville, kun taas Esa Saarinen käyttää metodin todisteluun ja havainnollistamiseen 336 sivua 19 sivun kirjallisuuden listauksineen ja 20 sivun henkilöhakemistoineen – jonka nähdessäni välittömästi ajattelen uusin ajatuksin Korrehtuuria, etenkin elokuussa kuutta paksua kirjaa viimeistelessäni tekemääni päätöstä jättää kirjojen loppusivujen henkilöhakemistot pois.^[vi]

Ajattelun ajattelulla saan parempia ajatuksia -> Paremmilla ajatuksilla teen parempia tekoja -> Paremmilla teoilla olen parempi ihminen -> Parempana ihmisenä minulla on onnellisempi elämä.

On muistettava, mitä Platonin aikalainen ja oppilas Aristoteles sanoi Nikomakhoksen etiikassa: elämän tarkoitus on onnellisuus. Onnellisuus, onnellinen olotila, riittää elämän tarkoitukseksi sinänsä. Tässä katsannossa on fantastista, että ajattelun ajattelulla voi

Saarisen eetos on halu muuttaa lukijan ajattelun ajattelua, jotta lukija voisi tarkastella ajatteluaan tuorein silmin, käsittein ja ajatuksin. Tämä johtaa parempiin tekoihin. Paremmat teot tekevät paremman ja onnellisemman ihmisen ja elämän. Yritys ymmärtää

Yksi syy tähän kirjaan on Esa Saarisen yritys ymmärtää ajattelijaoliota E. Saarinen. Hymy on itsereflektiivinen kirja.

Se on myös eläkeläisen tutkimushanke ilman ulkopuolista rahoitusta.

Kirja on olemassa myös siksi, että Saarinen haluaa jakaa saamastaan.

Yhteistyökuviot, assistentit, opiskelijat ovat hänelle tärkeitä, minkä hän myös näyttää tekstissään erilaisin kehuin ja tunnustuksin.

5. Lukijana vastaan itse seurauksista

Viidenneksi arvioin kirjan lukemisen seurauksia lukijalle. Millä seurauksin tekijä tarjoaa kirjansa lukijalle? Mitä lukijassa tapahtuu? Missä suhteessa seuraukset ovat siihen, mitä tekijä kirjallaan tahtoo?

Hymyä lukiessani joudun arvioimaan uudelleen filosofian opintoni vuosina 1983–1990 ja tyhjiin rauenneen väitöskirjayritykseni. En muista milloinkaan opiskeluaikoina pystyneeni tässä määrin yhdistämään omaa ajatteluni lukemaani. Niin kuin parhaita romaaneja lukiessa tuntuu, että kirjahan kertoo minusta, niin myös Hymyä lukiessa tuntuu, että Saarinen kirjoittaa minusta.

Ajattelun ajatteluun todella vakavasti perehtyminen vaatisi toki paljon muutakin, keskustelua ja harjoittelua kuin tämän yhden kirjan läpilukemisen. Mutta jotain minussa tuntui lähtevän lentoon jo näin lyhyellä kiitoradalla. Siksi vain kevyesti liioitelle nostan esiin ajatteluni muutosaiheita.

Tulkitsen uudelleen, ajatteluani ajattelemalla, ensimmäiset romaanini. Näen nyt niissä paljon sellaista ajattelua, jota en ole muistanut tai ymmärtänyt.

Tulkitsen uudelleen Korrehtuurin 1–6: Koottujen, korjattujen ja, kommentoitujen teosteni sarjan alkaen osan1 Härskiä silmää: Esikoiskirjailijaksi romaaneista ja 1980-lukulaisista tunnelmista, jatkuen tietokirjoissa ja artikkeleissa osissa 2 Tuhat ajatusta: Oman elämänsä kirjuriksi, 3 Henki oikealla hetkellä: Kirjoittamisen opettajaksi ja 4 Kolme maailmaa: Parkinson-aktivistiksi, päätyen osaan 5 Pelastaja: Oikeaksi kirjailijaksi, jonka sisältämät myöhemmät romaanini tulkitsen uudelleen ajatteluni ajatteluni valossa. Niiden vähäinen juonellisuus on rasittanut joitakin. Herra paratkoon! Nehän ovat kertomuksia ajatuksista ja muistoista. Ajattelun ajattelun läpi siilaan myös lehtijuttuni osassa 6 Joku muukin kuin poikani: Toimittajaksi.

Muistan, että minulla oli valmistuttuani kaksi työpaikkaa haussa: uuden kotipaikkani Karjaan paikallislehden toimitussihteerin pesti ja satojen kilometrien päässä Kokemäellä kansanopiston opettajan työ, johon minut valittiin. Jos valinta olisi mennyt toisin, maailmani olisi eri: nuorempaa tytärtäni ei olisi olemassa.

Ajattelen ajatuksiani opettamisesta ja näen siinä paljon hyvää.

Nyt käsitän, kun ajattelen ajatuksiani verkko-opettamisesta ja -oppimisesta, mitä kirjoittamisen verkkokurssilla tapahtuu. Verkkokursseilla ei ehkä ajatella suoraan ajattelua, mutta siellä ajatellaan kirjoittamista, mikä on yhdenlaista ajattelua.

Vaikka Saarinen kirjallaan pyrkii – ja onnistuu – muuttamaan lukijan ajattelua ja sitä kautta tekoja ja elämää, vastuu muutoksista säilyy lukijalla. Ei voi mennä filosofille itkemään jälkikäteen, että kun ajattelin ajatteluani niin ajattelin jotenkin väärin, vinksahtaneesti, ja aioin tehdä epätoivottuja tekoja ja elämä kurjistui...

6. Kypsän iän kirja-ajattelua

Ja viimein kuudentena näkökulmana on kirjan synnyn ajoitus, milloin?-kysymysten vastaukset. Missä ajassa kirja on syntynyt – enkä tarkoita nopeutta? Miten kirja ajoittuu tekijän filosofisen ja kirjallisen uran aikajanalle.

Trilogia on Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan leimaaman aikakauden ja uuden epävarmuuden ajan kirjasarja (2022–2024. Näin nähtynä kirjat antavat ihmisille muutakin ajateltavaa kuin ahdistavan, epäoikeudenmukaisen ja vastapuolten asearsenaaliltaan ja miesvahvuudeltaan yhteismitattoman sodan, television näyttämät pommitetut talot, ohjus- ja drooni-iskut. Tässä ajassa kirja antaa muistutuksen ajattelun ajattelulla saavutettavasta hyvästä, lupauksen onnellisesta elämästä.

Kirja on yli 70-vuotiaaksi ehtineen Saarisen kypsää myöhäistuotantoa, vaikka mukana onkin aikaisempia puheita.

Tätä kirjaa Esa Saarinen ei olisi kirjoittanut nuorena miehenä.

Lukijalle kirja on olemassa vielä pitkään kirjan lukeneiden muuttuneessa ajattelussa, teoissa, elämässä. Kirjan vasta tulevaisuudessa lukevat voivat lähteä omille löytöretkimatkoille oman ajattelunsa ajatteluun.

TIMO MONTONEN

LOPPUVIITTEET

---

^[i] Miksi juuri kuudesta? Ovatko suuret työni, tänä syksynä julkaisemani “monumentaalinen” (Esa Saarinen) 6-osainen Korrehtuuri: Kootut, korjatut ja kommentoidut teokset ja vuodeksi 2025 suunnittelemani ja käsikirjoittamani 6-osainen verkkokurssi, Luovan kirjoittamisen Gourmet-kurssi, aiheuttaneet minulle havaitsemisen fiksaation, niin että näen minulle aistein ja havainnoin ja aivojeni tulkintana avautuvan todellisuuden kuudella jaollisena? Ehkä, mutta Hymyn luettuani nopeita muistinpanoja tehdessäni kirja jäsentyi kuudeksi kokonaisuudeksi.

[ii]  Hymy s. 12

^[iii] Hymy, s. 23.

^[iv] ”Selkeä teksti on lukijan palvelemista – näin kirjoitat verkkoon helppolukuisesti ja ymmärrettävästi”, KIDEKOULU – digiajan kirjoituskoulu. Jan 9, 2019. Updated: Jan 2, 2020. https://www.kidekoulu.fi/post/selke%C3%A4-teksti-on-lukijan-palvelemista-n%C3%A4in-kirjoitat-verkkoon-helppolukuisesti-ja-ymm%C3%A4rrett%C3%A4v%C3%A4sti. Siteerattu 18.11.2024.

^[v] Olen tämän tästä se omaan opiskelijaansa umpirakastunut vastavalmistunut maisteri, vailla opettajakoulutuksen keinoja käsitellä tunteitaan kansanopiston kellariluokassa. Syysalkuiltana taivaalla kelluu raskaana suuri punainen aurinko kuin kypsä omena putoamaisillaan hedelmäpuutarhan nurmikolle. Kohta siilit viettävät tuhisevaa yöelämäänsä, valveillaoloaikaansa, kun hämärässä uskaltautuvat ritisevästä risukasasta avoimelle nurmelle, jossa ne tarjoavat keväällä pimeässä yössä luontohetken parittelurituaalillaan: toinen siili kiertää halkaisijaltaan metristä kehää toisen siilin ympäri, ja tulevaisuutemme on ahdistavasti auki.

^[vi] Elokuussa tuntui, että oli niin paljon muutakin tehtävää – ja minulla oli epämiellyttävä muisto, etten ollut joitakin kuukausia aiemmin onnistunut tekemään indeksiä erääseen toiseen, vielä keskeneräiseen käsikirjoitukseen, todennäköisesti seuraavaan tai sitä seuraavaan teokseeni, Runoa lukemassa: Tommi Parkon  opissa, vaikka kerran aikaisemmin,  varhaisemmalla versiolla olin kuitenkin henkilöhakemiston onnistanut luomaan; oli helpottanut, kun olin ymmärtänyt toiminnon logiikan ja ettei jokaiseen nimen tai henkilön esiintymään tarvinnut lisätä merkintää, jos se esiintyi useasti samalla sivulla ja oli merkitty jo.

Nyt tuntuu puutteelta, että kun markkinoin ja myyn kirjojani ja haluan kertoa ihmisille, että he esiintyvät kirjoissani, joudun hakutoiminnolla etsimään nimiä käsikirjoituksen lopullisesta taittotiedostosta.

Ajattelen nyt, että tietoisuus jonkun henkilön osallisuudesta kirjassa saa varmemmin ostohalun heräämään. Siinä mielessä henkilöhakemisto olisi paikallaan.

Olen nyt ensin varmistanut hakuammunnalla muistikuvani paikkansapitävyyden henkilön esiintymisestä jossakin Korrehtuurin osassa, esimerkiksi Tom Lundbergin, Valittujen Palojen entisen päätoimittajan, tietokirjailijan ja kouluttajan, etsimällä hänen nimeään todennäköisimpänä pitämästäni osasta. Saatuani varmistuksen olen toistanut haun jäljellä olevissa osissa. Haun tuottaessa tulosta olen kopioinut tarpeeksi laajan tekstikohdan, jotta asianomaisen henkilön, kuten Tom Lundbergin, suhde asiayhteyteen käy ilmi: hän oli päätoimittajana pariin kertaan jututtamassa minua, kun hain Valittujen Palojen editoivaksi toimittajaksi. Kopioimani otteen olen liittänyt Word-tiedostoon muistioksi, jonka olen varustanut nimi- ja yhteystiedoillani, tallentanut ja muuttanut sitten PDF-tiedostoksi, jonka olen lähettänyt sähköpostilla kirjan ostajalle – tai PR kappaleen saajalle, kuten Tom Lundbergille.