Oppivuoteni kansanopiston opettajana

 

1.

Antaa Helsingin Sanomien kulttuurisivujen legendaarisen Kuiskaajan johdattaa aiheeseen (4.8.1985):

"Dante Peipohjassa

Minkälaisia aineita arvelette opetettavan Dante Akatemiassa, kenties italiaa ja keskiajan teologiaa, ehkä lukumystiikkaa, Vergiliusta, Helvetin maatietoa, historiaa?

Ei suinkaan. Dante Akatemiassa, joka aloittaa Räisälän kansanopistossa Kokemäellä, postiosoite Peipohja, aletaan syksyllä opettaa äidinkieltä, luovaa kirjoittamista, kirjallisuutta, tiedottamista, englantia ynnä yhteiskunnallisia ja kasvatuksellisia aineita. Kyseessä on siis kirjoittajakoulutus."

Kirjoittamisesta kiinnostuneena kehityshaluisena varmaan luin Helsingin Sanomien jutun Dante-akatemian suuruudenhullusta nimestä. Tiesin Räisälän kansanopiston Dante-akatemian siis jo ennen kuin hankin käsiini ja luin tarkkaan Maisa Lovion tutkimuksen ”Kirjoittajan yliopistot: Tutkimus kirjoittajakoulutuksesta Suomessa" (1987). Kirjoitin sen innoittamana artikkelin "Jumalan lahja" yliopistollisesta kirjoittajakoulutuksesta (Ylioppilaslehti 1/1988). Siitä sukesi vilkas keskustelu lehden palstoilla. Keskusteluun osallistui myös Reijo Virtanen, joka myöhemmin ansioitui pitkäaikaisena Oriveden opiston opettajana. Yliopiston kirjallisuustieteen ja filosofian opintojen ohessa kaipasin kirjoittamisen opetusta vielä kolmekymppisenä, 26-vuotiaana esikoiskirjan julkaisseena. Salaa haaveilin kansanopiston kirjoittajalinjasta. En kuitenkaan rohjennut jättää perhettäni, koti- ja opiskelukaupunkiani Helsinkiä enkä vuosia tekeillä olleita opintojani. Kohtalon ironiaa on, että valmistumisen jälkeen ensimmäinen työpaikkani oli kansanopiston luovan kirjoittamisinen ja kirjallisuuden opettaja. Menin sutta karkuun, tuli karhu vastaan.

Reilu puoli vuotta ennen kuin minusta tuli kansanopistoni opettaja, Arto Kytöhonka kirjoitti Helsingin Sanomissa (6.1.1990):

”Kaikkiaankin juuri 1980-luvullahan uskaltauduttiin täysin uudella innolla kohentamaan kirjallisen ilmaisun opetusta. Se sitten näkyi monin sävyin teoissa ja töissä. Kirjailijakeskus voimistui; läänintaiteilijuus vakinaistettiin ja lääninkirjailija, tuo yhden hengen instituutio, oli mukana, kun perustettiin Pekkas- ja Dante-akatemia sekä nostettiin Oriveden opiston opetus osin korkeakoulutasolle.”

Olin noina vuosina pannut merkille Dante-akatemian ja siellä vaikuttaneen Kari Levolan samaan tapaan kuin Oriveden opiston Topelius-akatemian ja Risto Ahdin, Kotkan Pekkas-akatemian ja Matti Mäkelän sekä Kriittisen korkeakoulun ja Matti Paavilaisen. Kari Levolan mainitsin kirjailija Sami Parkkisen haastatteluun perustuvassa jutussani Hoas-asukas-lehdessä (2/1988) Julkaisematta jäänyttä poikkitaiteellista antologiaa toimittaessani olin sitten yhteydessä näihin kaikkiin kirjoittamisen opinahjoihin.

Muutin asumaan läntiselle Uudellemaalle, Karjaalle, mutta menin töihin Satakuntaan, Kokemäen Peipohjaan Opistontielle, Räisälän kansanopistoon. Toimin luovan kirjoittamisen ja kirjallisuuden päätoimisena opettajana kolme vuotta, vuosina 1990–1993. Niihin aikoihin, kun ensimmäiset opiskelijani saapuivat opistolle, J Pietiäinen kirjoitti Helsingin Sanomisissa (21.8.1990):

”Kirjoittajien koulimiseksi on syntynyt 1980-luvulla joitakin vakavia yrityksiä. Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulutus, Räisälän kansanopiston Dante-akatemia, Viita- ja Pekkas-akatemia ovat kouluja, joissa yhdistellään kirjottamista, tekstien kritiikkiä ja lukemisen oppimista.”

Opistolla tuntui hienolta, että se mainittiin päivän valtakunnan ykkössanomalehdessä.

2.

Porista kotoisin oleva kirjailija Kari Levola oli vetänyt Räisälän kansanopistossa kirjoittajakesälukiota vuodesta 1983. Sen pohjalta nousi rehtori Tytti Äikään halu luoda kokonainen kansanopiston kirjoittajalinja. Kertomansa mukaan Levola sai aika vapaat kädet suunnitella linjan painopisteet. Mukana ideoimassa olivat Turun ja Porin kirjallisuuden ohjaavaksi läänintaiteilijaksi 1984 valittu Kari J. Kettula ja sanomalehti Lallin päätoimittaja Seppo Niemelä. Levola toimi useita vuosia opiston luovan kirjoittamisen tuntiopettajana ja jatkuvuuden takaajana, kun päätoimiset opettajat vaihtuivat muutaman vuoden välein. Ennen minua opettajana oli ollut Birgit Rauhala, minun jälkeeni tuli Marja Matikainen.

Jos Kari Levola oli Dante-akatemian henkinen isä, Kari J. Kettula oli sen kummisetä. Kari Levola muistelee sähköpostiviestissään (14.12.2023): ”Kari J. Kettula ei varsinaisesti missään vaiheessa opettanut, kävi vaan opintovuoden alussa. Mutta Karin ansioksi täytyy muistaa, että hän toi mukaan koko tuon Dante-akatemian idean. Alkuvuosinahan se oli ihan voimallisesti läsnä, opintovuosi jaettiin leikillisesti kolmeen osaan Helvetti-Kiirastuli-Taivas, joista viimeinen tarkoitti, että matkustimme oppilaiden kanssa keväällä viikoksi Danten jäljille Italiaan. Yleensä menimme johonkin turistipaikkaan. Garda-järvelle tai rannikon kohteisiin, ja kuljimme sieltä Firenzeen, Venetsiaan, Veronaan. Kari tunsi paikat ja oli oppaana. Muistaakseni näitä matkoja tehtiin kolmena ensimmäisenä vuonna. Oppilaat itse organisoivat matkat ja jokainen maksoi omansa, me Kettulan kanssakin, mihin se sitten taisi hiipuakin.”

Helena Siljamäki kirjoitti otsikolla ”Läänintaiteilija tuntee huoltoasemien kuppilat” (Helsingin Sanomat, 4.5.1985) Kari J. Kettulan haastattelussa:

”Ensi syksynä käynnistyy Kokemäellä Karin ideoima Dante-Akatemia, Räisälän kansanopiston kokovuotinen kirjoittajalinja. Oppilaaksi voivat hakea kaikki 16 vuotta täyttäneet nuoret. lukuvuoden opetuksesta vastaavat muun muassa Orvokki Autio, Kari Levola sekä eri alojen vierailevat luennoitsijat.

'Dante-Akatemia hakee nimensä mukaisesta innoitusta renessanssin lähteiltä, sillä opiston lukuvuosi huipentuu kaksiviikkoiseen bussimatkaan Italiaan. Aiemmin kirjailijat kiersivät paljonkin aineistonhakumatkoilla, ja tämänkin matkan jälkeen tulee olemaan jännittävää nähdä, millaisen kirjalliseen muotoon kukin kokemuksessa suodattaa.'

'Dante-Akatemian nimikin jo kielii, ettei kirjoittamiseen tarvitsisi suhtautua olevan vakavasti, sillä kyseessä on oikeastaan hauska harrastus. Kirjoittaminen on varsin harmitonta vallankäyttöä, sillä paperilla voi murhata, sekoittaa ja selvittää ihmissuhteita mielinmäärin, pitää vaikka koko universumia hyppysissään.'”

Dante-akatemialla oli siis jo näyttävä viiden vuoden historia, kun minä astuin kuvioihin. Opistolla oli käynyt paljon vierailevia kirjailijoita opettamassa ja kertomassa tuotannostaan. Kari Levola toimi Suomen kirjailijaliitossa ja Nuoren Voiman liitossa ja hänen oli helppo värvätä kirjailijoita tulemaan opistolle. Orvokki Autio, Sirkka Laine, Heikki Reivilä, Tiina ja Harri Pystynen, Arto Kytöhonka, Juha Seppälä, Juhani Syrjä, Markku Toivonen, Kauko Röyhkä, Juhani Salokannel, Pamela ja Pekka Mandart, Kirsti Elillä, Reijo Mäki, Sami Parkkinen… Tytti Äikää muisteli, kuinka kirjailija Kirsti Manninen oli istunut rennosti pöydällä ja ottanut yleisönsä. Ja Hannu Niklander oli kertonut, kuinka toisella puolella maapalloa vesi kiersi lavuaarissa eri suuntaan kuin meillä.

Jatkoin vierailevien opettajien perinnettä. Minun aikanani vierailivat ainakin runoilija Juhani Ahvenjärvi (jo ennen esikoisteoksensa Hölkkä ilmestymistä 1992), suomentaja Mika Tiitinen, toimittaja Ari Hakahuhta, kirjailijat Päivi Alasalmi, Inkeri Kilpinen ja Timo Pusa sekä elokuvakäsikirjoittaja Juha Lehtovuori.

3.

Opetussuunnitelma minulla oli aluksi hyvin väljä: syksyllä kirjoitamme ja luemme runoja, keväällä suorasanaista kerrontaa. Toisena ja kolmantena vuonna opetussuunnitelmat tarkentuivat niin, että viimeisenä vuotenani olin jakanut lukuvuoden kuuteen kuuden viikon jaksoon, joilla kullakin oli oma teemansa, sisältönsä ja menetelmänsä. Jaksot käsittelivät erilaisia kertomisen keinoja. Kuudes jakso käsitteli ihmisen viettielämää, seksuaalisuutta ja väkivaltaisuutta.

Emme jääneet runojemme kanssa opiston seinien sisälle, vaan järjestin opiskelijoille runoesiintymisiä Kokemäen kirjastossa, Köyliössä paikallisen pankin kerhotilassa, Harjavallan kirjastossa, Tampereen pääkirjastossa, Porin pääkirjastossa, Turun ensimmäisillä kirjamessuilla ja Helsingissä Kirjailijatalo Villa Kivessä, johon vei opiskelijat tutustumiskäynnille. Keksimäni Runebergin Runorastin markkinoimiseksi tein lehdistötiedotteen ja panin sen jakeluun Suomen tietotoimiston kautta. Järjestin opistolla tiedotustilaisuuden, johon tuli peräti kolme toimittajaa, STT:N, Lallin ja paikallislehden, olisiko ollut Kokemäen Sanomat.

STT:n uutinen levisi laajalle. Opiskelijat kertoivat, että mummo jossain päin Suomea oli lukenut lehdestä tapahtumastamme (STT - Helsingin Sanomat 26.1.1991):

"Runouden katulähetystä Kokemäellä 

Runebergin päivänä viedään runoutta Kokemäen kaduille, kun Dante-akatemia järjestää Runebergin runorasti -tapahtuman. Akatemian oppilaat lausuvat runojaan työmaaruokalassa, huoltoaseman kahviossa, tavaratalossa, kirjakaupassa ja kirjastossa.”

Ensimmäisen lukuvuoden jälkeen tein opetusvelvollisuuden lisäksi työnkuvaan kuulunutta niin sanottua muuta työtä kirjoittamalla artikkeleja Dante-akatemian opettajana. Helsingin Sanomien mielipidekirjoitus, jossa vaadin keskioluen vapaata nauttimista julkisilla paikoilla, toi ainakin yhden opiskelijan Porista (20.7.1991):

"Ja kohta koittaa keskioluen ystäville parempi huominen, suloinen suvi, josta ei tule puuttumaan huurteista. Kissalan poika puhalluttaa Arskaa Karhupuistossa, mittarin neula heilahtaa alle 1,5 promillen - ja sinitakki vie käden lippaan ja kehottaa kohteliaasti jatkamaan keppanan kippaamista. Se on sivistyselämää se!

Timo Montonen
Dante-Akatemia, Kokemäki."

Dante-akatemiassa opetettiin runon ja proosan lisäksi journalistista kirjoittamisista, jota vuodesta 1988 vuoteen 1992 opetti toimittaja Aimo Ruusunen. Sen jälkeen opetuksesta vastasi sanomalehti Lallin toimitussihteeri Juha Kosonen. Lallin toimitus sijaitsi Kokemäellä. Ruusunen osallistui julkisuudessa käytyyn keskusteluun kansanopistojen viestintä- ja tiedotusalan koulutuksesta (Helsingin Sanomat 6.9.1991):

"Linjat ovat eritasoisia ja jotkut varsin monipuolisia, niin kuin kansanopistojen yleissivistävään luonteeseen kuuluukin. Omassa opistossamme on luovaan kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen yhdistetty tiedottamisen opiskelua. On hyvä, että koulutuksessa on vielä vaihtoehtoja."

Aimo Ruusunen
Dante-akatemia Räisälän kansanopisto Kokemäki

Toisen vuoden opiskelijani eivät olleet innokkaita runon esittäjiä. He järjestivät poikkitaiteellisia ravintolabileitä, kuten CokeMcParty, joihin kutsuttiin paikallisia bändejä soittamaan. Hain ja sain Kokemäen kulttuurilautakunnalta avustusta esiintyjäpalkkioihin. Kerran heijastimme diashown ravintilan ikkunasta talon seinään kadun toisella puolella.

Kolmantena vuotenani kunkin kuuden jakson päätteeksi teimme lehden, kurssijulkaisun, A5-kokoisen lehden jonka nimi oli Slice.  Slicepizzat olivat silloin herkkusuiden huulilla. Kevään kirjoittajakurssi teki the Muna -lehteä. Opiskelijat toimittivat myös ikään kuin lopputyökseen Nälkä -nimisen lehden teknisenä apuna Juha Kosonen  Lallista. Aiempinakin vuosina olimme tehneet omia lehtiä, mutta emme niin säännöllisesti ja usein. Yhden tällaisen lehden nimi oli Menestysrehut, toisen DA!

4.

Kolme vuotta Räisälän kansanopiston opettajana oli paitsi opettamista myös oppimista. Opin paljon sellaista, mitä yliopisto ei ollut voinut opettaa. Eri-ikäisten harrastajakirjoittajien kohtaamista. Kiinnostavien oppituntien pitämistä. Toimivien harjoitustehtävien keksimistä. Luovaan toimintaan innostamista. Työn ohessa suoritin kasvatustieteen approbaturin. Muutoin työ oli paljon kantapään kautta oppimista. Kolmen vuoden ajanjakso oli valtavan antoisa vaihe elämässäni.

”Kirjoittajakouluttajana sekä kirjoittajakesälukio että Dante-akatemia merkitsivät minulle tietysti erinomaista kasvualustaa”, Kari Levola muistelee. ”Siellä oli mahdollisuus kokeilla erilaisia kirjoitusharjoituksia, ja aikaa antaa kirjoittajille palautetta. Kirjailijanakin se merkitsi paljon. Varsinkin kesäisin, kun opisto oli tyhjä, se oli ihanteellinen paikka työskennellä. Esimerkiksi yhtenä kesänä me kirjoitimme siellä Sami Parkkisen kanssa televisiosarjan Veljeskunta, toisena kesänä ja koko sen opintovuoden minä kirjoitin näytelmää Laps Suomen. Reissasin väliä Dante - Tampereen työväenteatteri.”

Olemme Levolan kanssa kumpikin käyttäneet opettajankokemustamme Dante-akatemiassa virikkeenä ja lähtökohtana kirjallisessa tuotannossamme, Levola esimerkiksi nuortenkirjassaan Blankko. Mä kirjoitan sulle (1989) ja minä romaanissa Sadie Q (2011). Romaaninsa Banaaninlastaajan poika Levola kertoo ottaneensa henkilöille nimet sen vuotisista Dante-opiskelijoista. Levolan runokokoelmissa on Peipohjan maisemia niin kuin omassanikin, keskeisiltä osiltaan opiston maisemiin sijoittuvassa tankarunokokoelmassa Tuuli tulee kaukaa (2015).

Mitä kansanopiston opiskelijoistamme on tullut? Ainakin joistakin tuli toimittajia ja kirjastovirkailijoita. Tuli Dante-akatemiasta kirjoja julkaisseitakin. Levola mainitsee Taina Teerialhon, Anna-Maija Elosen ja Janne Nevalan. Viimeisen vuoteni opiskelijoista Petteri Paksuniemi, Marko Leino ja Max Ryynänen ovat ansioituneet kirjailijoina. Tohtoriksi väitellyt Tom Linkinen on julkaissut tieteellisiä artikkeleita. Hän muistutti jälkeenpäin, mitä olin antanut opiskelijoille elämän evääksi: ”Olkaa rohkeita!”

TIMO MONTONEN