Kirjan julkaiseminen on realistinen suunnitelma

Kirjoittajakursseillani on noin seitsemänkymmentä opiskelijaa, joista monet kirjoittavat omaehtoisesti laajempaa tekstikokonaisuutta kuin kurssin yksittäiset harjoitustyöt. Tekeillä on kertomuskokoelma, aforismikokoelma, muistelmateos tai romaanikäsikirjoitus.

Kirjan kirjoittaminen voi tuntua suurelta haasteelta. Sitä se onkin. Mutta olen kertonut opiskelijoilleni, että kirjan kirjoittaminen on ihan realistinen suunnitelma.

Itse kirjoitin ensimmäisen romaanikäsikirjoitukseni ”Mieletöntä” 15–16-vuotiaana lyijykynällä A4-ruutuvihkoihin, joista konekirjoitustaitoinen isoveljeni kirjoitti käsikirjoituksen puhtaaksi ohuen ohuille paperiliuskoille vanhalla mekaanisella kirjoituskoneella, josta puuttui N-näppäin. Vein käsikirjoituksen ruskeassa kirjekuoressa omakätisesti Tammeen, joka puolen vuoden kuluttua palautti sen luottamuksesta kiittäen ja valitellen, ettei voinut sisällyttää teostani kustannusohjelmaansa. En lannistunut. Elin nuoruuttani. Hankin kokemuksia. Erosin lukiosta, tein töitä ja kirjoitin toisen käsikirjoituksen, ”Liian kauniit silmät”, mutta sitä en tarjonnut kustannettavaksi. Palasin lukioon, kirjoitin ylioppilaaksi, kirjoitin kolmannen käsikirjoituksen (”Viides Persoona”), kirjoitin yksittäisiä kertomuksia, joita keräsin kokoelmaksi. Lopulta vähän kaikkea kirjoittamaani yhdistellen ja uutta kirjoittaen syntyi esikoisromaanini. Kirjoitin käsikirjoituksen useita kertoja Brother-matkakirjoituskoneella, tein kynällä korjauksia, kirjoitin marginaaleihin ja rivien väleihin, leikkasin saksilla liuskat palasiksi, jotka järjestelin uudelleen, ja kirjoitin kaiken taas kirjoituskoneella läpi. ”Sinisilmä eli Oidipuksen harharetket eli seksiä ja väkivaltaa” ilmestyi vuonna 1984 Gaudeamuksen kustantamana pari vuotta Helsingin yliopistossa opiskeltuani. Gaudeamus on Helsingin  yliopiston ylioppilaskunnan omistama kustantamo.

Noin kymmenen vuotta meni nuorelta ihmiseltä ensimmäisestä yritelmästä julkaisupäätökseen. Vanhempana ja kypsempänä aloittavalta nykytekniikalla kaikki tapahtuu arvatenkin nopeammin.

Sitä en kertonut opiskelijoilleni, että toisen kirjan valmistumiseen meni kaksikymmentä vuotta, kun suljin omakustantamisen pois keinovalikoimastani. Kirjoitin vuosien varrella useita käsikirjoituksia, ajankohtaisromaaneja  ja lastenromaaneja, mutta paljon piti elää, jotta aikuiset sanat löysivät paikkansa. "Kaksitoista aamua - Kahdenkymmenen vuoden yö", romaani ja pitkä essee kirjoittamisesta ja kirjoittajakoulutuksesta, ilmestyi vuonna 2004 (Palmenia-kustannus). Palmenia-kustannuksen omisti Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, jossa työskentelin suunnittelijana. 

Kahta ensimmäistä kirjaani yhdistää se, että akateeminen tietokirjakustantamo julkaisi poikkeuksellisesti kaunokirjallisuutta. Ja se, että minulla oli joku sidos kustantamon taustaorganisaatioon. Ilman sidoksia en olisi ollut oikeaan aikaan tarjoamassa  käsikirjoitusta oikealle henkilölle.

Seuraavat kirjani olivat tietokirjoja. Niitä alkoi ilmestyä tiheään tahtiin: "Kirjoittajan kirja" (BTJ 2007), "Verkko-opiskelijan opas" (Gaudeamus 2008), "Kirjoita tarinasi" (Otava 2008), "Kirjoittajan kirjan" 2. laitos (Avain 2010),  "Minulla on Parkinson ja olen ylpeä siitä "(Parkinsonliitto 2014).

Kaunokirjallisuuden pariin  palasin laajassa romaanissa "Sadie Q" (BoD 2011), jota pidän pääteoksenani. Romaani kertoo kirjoittamisesta, kirjoittamisen opettamisesta ja kirjoittamisen opiskellusta, siitä työmaasta, jonka parissa olen aikuisen elämäni viettänyt. Kirja aloitti yhteistyöni BoD - Books on Demand -yrityksen kanssa. Sittemmin olen julkaissut reilussa kymmenessä vuodessa yli kaksikymmentä  BoD-nimekettä, sekä kaunokirjallisuutta että tietokirjallisuutta, mukana uusintapainoksia loppuunmyydystä varhaistuotannosta sekä yksittäisiä teoksia kokoavia täydennettyjä laajempia teoksia, viimeisimpänä tankarunokokoelmani "Tuuli tulee kaukaa" 3., täydennetty laitos.

Brother-matkakirjoituskone on minulla yhä muistoesineenä ja lyijykynällä kirjoitan päivittäin muistiinpanoja.