Kirjat vastustavat lukemistaan

Sanokaa mitä sanotte, mutta oikeasti kirjat vastustavat lukemistaan. Ne käyttävät monia kieroja temppuja. Kieli voi olla kankeaa, ajatus latteaa, sanat vääriä, lauseet irrallisia, tyyli kömpelöä, tapahtumat merkityksettömiä, henkilöt tylsiä, näkökulma kliseinen, kertoja tehtäväänsä sopimaton, juoni yllätyksetön, kielikuvat niitä tavallisimpia, maailmankuva etoava, välimerkkien käyttö holtitonta!!!!, sisältö ristiriitaista, kappaleet uuvuttavan pitkiä, sivujen määrä tolkuton. Kirjat eivät halua, että niitä luetaan. Ja juuri siksi ne ovat niin kiinnostavia.

Varmoja nakkeja

Luin viime viikolla Peijaksen sairaalassa loppuun Satu Rämön reippaan ja viehättävän kirjan Talo maailman reunalla (WSOY 2021), joka sijoittuu Islantiin. Muuta lukemista ei mukana ollut, kun en arvannut reissun venyvän liki viikon mittaiseksi. Pyysin hoitajaa tuomaan osaston käytävän hyllystä kirjan oman valintansa mukaan. "Yllätä mut!" Ilkka Remes: Kremlin nyrkki (WSOY 2019). Luin harppoen Remeksen vauhdilla etenevää fantasiaa Venäjän aggressiosta Suomea kohtaan samaan aikaan kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai yhä pelottavampia piirteitä. Tuli osaston vaihto ja jätin Remeksen taakseni. Luen sen toiste loppuun. Uudella osastolla pyysin taas hoitajaa valitsemaan minulle kirjan. Stephen King: Mersumies  (Suom. Ilkka Rekiaro. Tammi 2016). Sekin jäi kesken, myöhemmin lopeteltavaksi. Tarkemmin tuntematta sairaalan käytäväkirjahyllyjen tarjontaa sanhoisin, että hoitajien valinnat olivat ns. varmoja nakkeja.