keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Kirjaa odotellessa

Eilen tuli sähköpostiin ilmoitus, että toissapäivänä 15.4. BoD-kirjakaupasta tilaamani kirja on jo painettu, pakattu, lähetetty ja matkalla luokseni: Eeva Sollon Yhtenä iltana ajattelin viikingin reittä, jonka maksoin postimaksuineen tilauksen yhteydessä (13,90 € + 3 €).

Lähetystiedoista selviää, että lähetyksen paino on 0,208 kg. Se ehkä mahtuisi postiluukusta, mutta kuljetusfirman lähetti soittanee ovipuhelimeen, jolloin päästän hänet rappuun ja menen kohteliaasti aukaisemaan huoneiston oven ja noutamaan pehmustetun tai täyttein vuoratun kirjekuoren tai pienen paketin, joka on pakattu kestämään matkan rasitukset lajittelukeskuksien koneennielujen ja liukuhihnojen labyrintissä ja sateen sattuessa lyhyen ulkoilmassa kuljettamisen, pakettiautosta porrassyvennykseen.

Pian on käsissäni kirja, jonka kokonaisuuden olen jo pari vuotta sitten lukenut ja kommentoinut. Odottamani kirjan pohjana on käsikirjoitus, jonka olen arviointini jälkeen palauttanut runoilijalle neuvoillani ja rohkaisuillani terästettynä: olen patistanut suorempaan ilmaisuun, aistimuksellisempaan, eroottisesti säväyttävään ja yksityiskohtia kuvailevaan sisältöön sekä kouriintuntuvaan, lukijalta ilmat pihalle lyövään kielenkäyttöön, en ihan näillä sanoilla mutta tarkoituksella.

DHL:n kuljettamana Saksasta Suomeen saapuu joidenkin päivien kuluttua kirjailijan toimeksiantona suunnittelemani ja toteuttamani kirja, jonka olen toimittanut, taittanut ja varustanut jälkisanoilla ja takakannen tekstillä.

Vaihteeksi kevyt lähetys. Kun tilasin 200 kappaletta toimittamaani Salaisuuksia, valheita ja pimeyttä -antologiaa viime kesänä, parinkymmenen kilon painoisia kirjelaatikoita oli kuusi tai seitsemän. Lähetti kärräsi nokkakärryllä kirjalaatikot pihalta kotiini kahteen pinoon.

Yhtenä iltana ajattelin viikingin reittä (bod.fi)



Salaisuuksia, valheita ja pimeyttä (bod.fi)