Arto Virtanen: Kubismin hautajaiset
Romaani. 199 sivua
Aviador, 2021
Arto Virtasen (s. 1947) uusi romaani, Kubismin hautajaiset,
on taideromaaninakin mainio lukuromaani ja iloinen yllätys kirjailijalta, jonka aiempi tuotanto
on jäänyt minulta lukematta. Arto Virtanen on uransa aikana julkaissut runoja,
novelleja ja kaksi romaania - nyt kolme - sekä toiminut pitkään kriitikkona. Muistankin hänet lähinnä Parnasson kritiikeistä.
Kubismin hautajaiset antaa runsaasti tarttumapintaa
kaltaiselleni kuvataiteita opiskelleelle ja kuvataidetta itsekin tehneelle,
mutta sittemmin kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen keskittyneelle humanistille.
Eläytyminen romaanin päähenkilöön, nuoreen Markku Vuoriseen, on helppoa, mutta
samaistuminen pysyy tolkun rajoissa, kun omat vastaavat kokemukset ajoittuvat
historiallisesti noin 20 vuotta myöhempään aikaan, ja vieläpä kymmenen vuotta
vanhempaan ikäkauteen.
Romaanissa tarina käynnistyy syksystä 1966, jolloin Markku
on kohta 19 vuotta täyttävä lukion kesken jättänyt oman tiensä ja tyylinsä etsijä.
Tyyli ei tässä tarkoita pelkästään vaatteita tai tapaa ajatella, puhua ja
käyttäytyä, vaan ennen kaikkea kuvataiteellista tyyliä – Markku aloittaa
Taideakatemian koulun opiskelijana. Edellisenä keväänä hän on jo
opiskellut Vapaassa taidekoulussa ja Työväenopistossa. Ollaan siis Helsingissä,
Pohjois-Esplanadilla, jossa kipsiluokat sijaitsivat. Markun mukana lukijalle
piirretään miljöö, kun Markku kävelee tuttuja katuja koulusta kotiin
Punavuoreen, jossa perheen työsuhdeasunto sijaitsee.
Ahkerasti taidekirjoja lukenut ja niihin painettuja
kuvataidejäljennöksiä tutkinut Markku hahmottaa ympäristöään ja kohdalle
sattuvia ihmisiä kuvataiteen (ja elokuvan ja kirjallisuuden) perspektiivistä.
Hän näkee monessa ihmisessä heijastuman jostain taideteoksesta tai elokuvan
roolihenkilöstä. Alettuaan lukea vakavaa kirjallisuutta, Markku jopa huomaa
maailman alkaneen muuttua vakavan kirjallisuuden kaltaiseksi! Muistamme
ritariromaaneja ahmineen Don Quijoten, jolle maailma näyttäytyi (harhaisesti)
ritariromantiikan taistelukenttänä. Samaan tematiikkaan liittyen Markku on
poikasena ahminut kolmeosaisen Tuhannen ja yhden yön kertomukset, jotka
Tuhannen ja yhden yön saduista poiketen sisälsivät runsaasti erotiikkaa ja
väkivaltaa. Onko noista kertomuksista peräisin Markun kypsymätön, mysteerien
sävyttämä, suhtautumistapa naissukupuoleen ja miehen ja naisen kanssakäymiseen,
mikä humalapäissä purkautuu karkeuksina, tökerönä klähmintänä? Markun haasteena
on oppia näkemään elämä ilman taiteen linssejä, missä auttaa muutama naissuhde.
Virtasen romaanissa on mielenkiintoinen kertoja, joka kuvaa
tapahtumat ikään kuin Markun kokemina mutta kuitenkin jotenkin hienostuneempana
kuin mihin Markku verbaalisesti kykenisi. Markun omaa kerrontaa väläytetään
malliksi – ja siinä on tarpeeksi. Lukija vakuuttuu, että naturalistinen puheen
jäljentäminen ei tässä yhteydessä toimi niin hyvin kuin näkemyksellinen tarinankerronta.
Tulkita voi vaikka niin, että kertojana on Markku kypsässä iässä. Viitteitä
tähän suuntaa antaa se, että paikoin kertoja paljastaa vuosikymmeniäkin
myöhempiä asioita. Ja yhdessä kohtaa jopa ”minä” korvaa kolmesti ”hänet”. Tämä
anomalia on merkityksellinen siksikin, että samalla sivulla (160) kerrotaan
Markun kaunokirjallisista kiinnostuksista ja lukuharrastuksen syvenemisestä.
Romaani maalaa kuvaa elämänmuodosta, joka rakentuu pienistä,
vaatimattomista asunnoista, alivuokralaishuoneista, kellarikämpistä,
rahapulasta, hoitamattomista hampaista, tupakasta, tupakan tuoksusta ja tupakan
savusta, hapuilevista ihmissuhteista, taiteilijan aluista, originelleista
nuorista miehistä ja naisista, hiilipölystä, maaleista ja fiksatiiveista, algerialaisesta
punaviinistä, vapautuvasta keskioluesta ja riemastuttavasta kulttuurin, taiteen
ja filosofian rikastuttamasta kokemusmaailmasta.
Henkilöitä kuvataan herkullisesti karakteristisilla piirteillä.
Yhdellä on niin kireät vakosamettihousut, että on kuin vasempaan
housuntaskuun olisi unohtunut
pulttiavain; toisella on ”suuret, gagaatinmustat, vinot silmät”. Mukana henkilögalleriassa
lienee kuviteltuja, naamioituja ja todellisia hahmoja, muun muassa Tuomas
Anhava, jonka repliikkiin romaani päättyy.
Kubismin hautajaiset innostaa tutustumaan Arto Virtasen
muuhunkin tuotantoon. Aion lukea hänen romaaninsa ja novellinsa ja raportoida lukukokemuksistani.
6.-11.1.2022 TIMO MONTONEN