Arto Virtanen: Kubismin hautajaiset - Arto Virtaselta mainio lukuromaani

 

Arto Virtanen: Kubismin hautajaiset
Romaani. 199 sivua
Aviador, 2021

Arto Virtasen (s. 1947) uusi romaani, Kubismin hautajaiset, on taideromaaninakin mainio lukuromaani ja iloinen yllätys kirjailijalta, jonka aiempi tuotanto on jäänyt minulta lukematta. Arto Virtanen on uransa aikana julkaissut runoja, novelleja ja kaksi romaania - nyt kolme - sekä toiminut pitkään kriitikkona. Muistankin  hänet lähinnä Parnasson kritiikeistä.

Kubismin hautajaiset antaa runsaasti tarttumapintaa kaltaiselleni kuvataiteita opiskelleelle ja kuvataidetta itsekin tehneelle, mutta sittemmin kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen keskittyneelle humanistille. Eläytyminen romaanin päähenkilöön, nuoreen Markku Vuoriseen, on helppoa, mutta samaistuminen pysyy tolkun rajoissa, kun omat vastaavat kokemukset ajoittuvat historiallisesti noin 20 vuotta myöhempään aikaan, ja vieläpä kymmenen vuotta vanhempaan ikäkauteen.

Romaanissa tarina käynnistyy syksystä 1966, jolloin Markku on kohta 19 vuotta täyttävä lukion kesken jättänyt oman tiensä ja tyylinsä etsijä. Tyyli ei tässä tarkoita pelkästään vaatteita tai tapaa ajatella, puhua ja käyttäytyä, vaan ennen kaikkea kuvataiteellista tyyliä – Markku aloittaa Taideakatemian koulun opiskelijana. Edellisenä keväänä hän on jo opiskellut Vapaassa taidekoulussa ja Työväenopistossa. Ollaan siis Helsingissä, Pohjois-Esplanadilla, jossa kipsiluokat sijaitsivat. Markun mukana lukijalle piirretään miljöö, kun Markku kävelee tuttuja katuja koulusta kotiin Punavuoreen, jossa perheen työsuhdeasunto sijaitsee.

Ahkerasti taidekirjoja lukenut ja niihin painettuja kuvataidejäljennöksiä tutkinut Markku hahmottaa ympäristöään ja kohdalle sattuvia ihmisiä kuvataiteen (ja elokuvan ja kirjallisuuden) perspektiivistä. Hän näkee monessa ihmisessä heijastuman jostain taideteoksesta tai elokuvan roolihenkilöstä. Alettuaan lukea vakavaa kirjallisuutta, Markku jopa huomaa maailman alkaneen muuttua vakavan kirjallisuuden kaltaiseksi! Muistamme ritariromaaneja ahmineen Don Quijoten, jolle maailma näyttäytyi (harhaisesti) ritariromantiikan taistelukenttänä. Samaan tematiikkaan liittyen Markku on poikasena ahminut kolmeosaisen Tuhannen ja yhden yön kertomukset, jotka Tuhannen ja yhden yön saduista poiketen sisälsivät runsaasti erotiikkaa ja väkivaltaa. Onko noista kertomuksista peräisin Markun kypsymätön, mysteerien sävyttämä, suhtautumistapa naissukupuoleen ja miehen ja naisen kanssakäymiseen, mikä humalapäissä purkautuu karkeuksina, tökerönä klähmintänä? Markun haasteena on oppia näkemään elämä ilman taiteen linssejä, missä auttaa muutama naissuhde.

Virtasen romaanissa on mielenkiintoinen kertoja, joka kuvaa tapahtumat ikään kuin Markun kokemina mutta kuitenkin jotenkin hienostuneempana kuin mihin Markku verbaalisesti kykenisi. Markun omaa kerrontaa väläytetään malliksi – ja siinä on tarpeeksi. Lukija vakuuttuu, että naturalistinen puheen jäljentäminen ei tässä yhteydessä toimi niin hyvin kuin näkemyksellinen tarinankerronta. Tulkita voi vaikka niin, että kertojana on Markku kypsässä iässä. Viitteitä tähän suuntaa antaa se, että paikoin kertoja paljastaa vuosikymmeniäkin myöhempiä asioita. Ja yhdessä kohtaa jopa ”minä” korvaa kolmesti ”hänet”. Tämä anomalia on merkityksellinen siksikin, että samalla sivulla (160) kerrotaan Markun kaunokirjallisista kiinnostuksista ja lukuharrastuksen syvenemisestä.

Romaani maalaa kuvaa elämänmuodosta, joka rakentuu pienistä, vaatimattomista asunnoista, alivuokralaishuoneista, kellarikämpistä, rahapulasta, hoitamattomista hampaista, tupakasta, tupakan tuoksusta ja tupakan savusta, hapuilevista ihmissuhteista, taiteilijan aluista, originelleista nuorista miehistä ja naisista, hiilipölystä, maaleista ja fiksatiiveista, algerialaisesta punaviinistä, vapautuvasta keskioluesta ja riemastuttavasta kulttuurin, taiteen ja filosofian rikastuttamasta kokemusmaailmasta.

Henkilöitä kuvataan herkullisesti karakteristisilla piirteillä. Yhdellä on niin kireät vakosamettihousut, että on kuin vasempaan housuntaskuun  olisi unohtunut pulttiavain; toisella on ”suuret, gagaatinmustat, vinot silmät”. Mukana henkilögalleriassa lienee kuviteltuja, naamioituja ja todellisia hahmoja, muun muassa Tuomas Anhava, jonka repliikkiin romaani päättyy.

Kubismin hautajaiset innostaa tutustumaan Arto Virtasen muuhunkin tuotantoon.  Aion lukea hänen romaaninsa ja novellinsa ja raportoida lukukokemuksistani.

6.-11.1.2022 TIMO MONTONEN