Joskus netissä törmää kiinnostaviin blogiin, jota ei ole päivitetty aikoihin. Yksi tällainen on Kirjailijan elämää – Blogi kirjoittamisesta, kirjailijan ammatista ja luovan työn jatkuvista ylä- ja alamäistä. Blogia kirjoittaa Ami.
Lueskelin mielenkiinnolla Kirjailijan elämää -blogia, kunnes huomasin, että postaukset päättyivät 20.10.2020, yli kolme vuotta sitten.. Sivuilla on kyllä muutama linkki tätä myöhäisempään postaukseen bloginpitäjän uudemmassa blogissa Serafia Alho -sivustolla.
Kirjailijan elämää -blogi sisältää hyödyllistä tietoa terveellä asenteella kerrottua. Mukana on paljon yhä ajankohtaista sanottavaa, kuten postaus käsikirjoituksen lähettämisestä kustantajalle ja Like-kustantamon kustannustoimittajan haastattelu.
Minua kiinnosti kirjoittaa sammuneena tähtenä blogiavaruuteen jääneen blogin päättymisen tarina. Oliko tämä blogi tekijälle yksi vaihe kirjailijaksi kehittymisessä ja sen ylläpitämisen oli aika päättyä, kun hän saavutti jonkin tavoitteistaan? Vai loppuivatko vain mielenkiinto ja voimat kunnianhimoisen blogin pitämiseen? Ami viritteli blogissaan yhteistyötä kirjailijoiden ja kustantajien kanssa, tarjosi vieraileville kirjoittajille mahdollisuuksia omiin postauksiin ynnä muuta. Mitkä olivat syyt laadukkaan blogin jäämiselle telakalle.
Lähetin Amille sähköpostia ja kysyin syytä blogin hiljaiseloon. Hän vastasi nopeasti. Julkaisen hänen harkitun vastauksensa kokonaisuudessaan:
”Huh, niinhän siitä tosiaan on jo monta vuotta, kun olen julkaissut blogissa mitään. Suurin syypää pitkään hiljaisuuteen on ollut pandemia, toiseksi taloudelliset realiteetit. Varsinkin laajemmat kustannusalaa koskevat artikkelit vaativat usean kuukauden työn muun elämän ohella, satoja tunteja julkaisua kohden. Korona-aika vei paitsi henkisen tilan kirjoittamiselta, myös hankaloitti verkostoitumista esim. kirjamessuilla, ja olin samaan aikaan aktiivinen muussa vapaaehtoistyössä kuten Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n hallituksessa, missä pandemia toi lukuisat omat haasteensa.
Aikaa ja jaksamista oli yksinkertaisesti liian vähän siihen nähden, mitä blogin ylläpitäminen vaatii, vaikka jatkuvasti sanonkin itselleni, että aikaa tulee vielä.
Suomenkielinen kirjoittajille suunnattu verkkotuotanto on toisaalta muuttunut paljon siitä, mitä se oli, kun Kirjailijan elämää aloitti toimintansa 2013. Kirjailijaliiton Kirjailija-lehti on vuodenvaihteessa siirtymässä avoimeksi verkkolehdeksi, mikä vähentää blogin tarvetta, ja toisaalta monet muut tahot ovat havahtuneet mukaan jakamaan sitä tietoa kirjailijuudesta, mikä aikaisemmin oli sisäpiirien tiedossa tai kurssien saloissa.
Olen bloggaajana aina elänyt tietynlaisessa paradoksissa, missä minulla ei pitäisi olla ns. mitään asiaa puhua aiheista minään auktoriteettina, vaan päädyin lähteeksi siksi, että hain vastauksia omiin kalvaviin kysymyksiini ja jaoin ne edelleen niitä tarvitseville – kylläkin niin perusteellisella pohjatyöllä kuin rajallisilla resursseillani pystyy. Usein tieto oli nimenomaan pakko kaivaa suoraan kirjailijoilta ja kustantajilta, ja nämä ovat taas usein ymmärrettävästi olleet varovaisia antamaan vastauksia, joiden tietävät päätyvän vuorostaan verkkoon.
Lisäksi blogi on aina ollut tietynlainen henkireikä muun kirjoittamisen rinnalla. Samat taloudelliset realiteetit ja muut elämän paineet ovat toistaiseksi pakottaneet minut luopumaan kirjoittamisesta kokonaan, niin paljon kuin se vasta kalvaakin. Toivon todella, että ensi vuonna tähän tulisi vihdoin muutos, mutta niin moni asia on oman kontrollini ulkopuolella, että elän tulevaisuutta lähinnä päivä kerrallaan.
Kun tämä joskus muuttuu, herää varmasti blogi myös pitkästä hiljaisuudestaan. Paljon on vielä ikivihreää sisältöä, mistä voisin kirjoittaa, joitakin kirjoituksia on myös pitkään ollut kesken, ja kysymys on lähinnä, miten saan perusteltua sellaisen ajankäytön muiden tarpeiden edessä. Blogikirjoitusten laatu on asia, mistä en missään vaiheessa ole valmis tinkimään, koska tiedän, miten moni niitä lukee ja arvostaa.
Syitä siis on todellakin monia, mutta nämä ovat aina päällimmäisenä mielessä, kun tätä usein itsekseni mietin. Sen tiedän, että kun palaan blogaamaan, tulen jakamaan ajankäytön niin, että julkaisen Serafia Alho -nimen alla henkilökohtaisempia tekstejä mm. lukemistani kirjoista ja spekulatiivisesta fiktiosta yleensä, ja annan näille enemmän tilaa, kun taas Kirjailijan elämää tulee näkemään harvakseltaan syväluotaavampia artikkeleita ja kirjoituksia niistä kuuluisista ylä- ja alamäistä. Lähestyn kirjoittamista aina intohimo edellä, ja näin monen vuoden jälkeen kaipaan myös vaihtelua tekstilajiin, niin lähellä sydäntä kuin Kirjailijan elämää yhä onkin.”
Kuten Amin viestistä käy ilmi, ei ole mitään yhtä yksiselitteistä syytä blogin jäämiselle ilman päivityksiä. Syitä on monia. Pandemia. Työläys. Ajan puute. Jaksamisen puute. Ja se, että tietoa kirjailijan elämästä on saatavilla muualtakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.